Uusi naama filtterillä. - pohdintoja ja ajatuksia Katri Norrlinin ja Nelli Kentän ulkonäköpaineisiin pureutuvasta teoksesta "Vitun ruma"

 

Kirjan tarkoituksena on saada lukija pohtimaan, miten keinotekoisia ja epäreiluja kauneusihanteet ovat ja olemaan armeliaampi itseä kohtaan. Luettuasi tämän kirjan, jätät toivottavasti myös kommentoimatta jonkun henkilön ulkonäköä.

Näin lupaavasti Nelli Kentän ja Katri Norrlinin teoksen takakannessa kirjoitetaan. Mielestäni edellä mainittu kuvastaa täydellisesti Book beatissakin vastaan tullutta ajankohtaista teosta, jossa teemana on jo nimensä mukaisesti rumuus ja kauneus - eli sosiaalisen median luomat epäreilut ja epärealistiset ulkonäköpaineet. Suorastaan ironisesti ajateltuna kirja herätti ensiksi huomionsa juuri visuaalisen esteettisyytensä vuoksi. Ehkäpä tämä on jonkinlaista ironiaa siihen, kuinka itsestään selvyytenä me pidämmekin jatkuvaa visuaalista arviointia ja arvostelua. 

Teos on siis Into kustannuksen vuonna 2021 julkaistu tietokirja ulkonäköpaineista ja kauneusihanteista. Kirja antaa äänen  usealle suomalaiselle artistille, jotka ovat tavalla tai toisella kokeneet teeman itseään koskettavina. Takakannessa luetellaankin kattava nimilista kirjan kokemusasiantuntijoista, ja tähän katraaseen kuuluvatkin muun muassa enkeliääninen Kasmir, huippuihana laulaja Behm, tubestara Tuure Boelius, ja upea somevaikuttaja Papananaama.
Teoksessa käytiin mielestäni hienosti ja kattavasti läpi erilaisia tutkimuksia, ja ne loivat teokselle syvyyttä ja tietokirjamaisuutta. Kirja on mielestäni aivan upean monipuolinen kokonaisuus, joka kuitenkin pysyy hyvin kasassa, eikä punainen lanka lähde katoilemaan kirjan aikana, vaan paketti on kokoajan eheä.
Huomionarvoista on myös se, että toinen kirjan kirjoittajista, eli kirjailija Nelli Kenttä on itsekin somea aktiivisesti työssään käyttävä nainen, joten tutkimusten lisäksi naiselta löytyy myös omakohtaista tarttumapintaa someajan vähemmän säkenöiviin puoliin ja onkin hienoa ja tärkeää, että hän itse niitä teoksessaan nostaa käytännön kokemustensa kautta esille. 

Instagram ja tiktokin kaltaiset sovellukset ovat jo vuosia pohjanneet toimintamekanisminsa ja koko ideansa visuaalisuudelle. Kun mietitään sitä kuvan alle jäävää pienenpientä tekstialuetta, ei siihen ihan hirveästi syvällisiä ajatuksiaan pysty rustailemaan tilan puutteen vuoksi. Pääpaino on siis kertakäyttöluontoisissa kuvissa, jotka hetken ajan viipyvät puhelimesi näytöllä, kunnes scrollaat kuvan tilalle uuden. Ja kuvat luovat kyseisissä sovelluksissa kokonaisen oman filtterintäyteisen ja pikselimössöisen todellisuutensa - ja toisinaan tuo todellisuus kanifilttereineen ja kasvojenmuokkausfilttereineen voi  olla myös varsin myrkyllinen erityisesti kun kuvavirran kohteena ovat lapset ja nuoret ihmiset.
Erityisen paljon kirjassa pohdittiin juuri filttereiden roolia ulkonäköpaineiden luojina. Niin sanottujen hupifilttereiden lisäksi instagramissa ja snapchatissa törmää jatkuvasti myös niin sanottuihin kauneusfilttereihin, jotka siloittavat ihoa, kaventavat kasvoja, kohottavat poskipäitä ja suurentavat silmiä ja suuta. Kun omat kasvot muuttuvat lähes radikaalisti filttereiden johdosta, ei ole loppupeleissä mikään ihmekään, että tunnet itsesi rumaksi ilman filtteriä.
Ja kun kaikki muutkin ympärillä kätkeytyvät filtterin taakse, hämärtyy itse kullakin helposti se, miltä oma keho ja naama todellisuudessa näyttää.

Myös kirjassa nostetaan esille se, että tutkimusten valossa nuoret pitävät juuri Instagramia kaikista haitallisimpana sovelluksena heidän itsetunnolleen. Tämä tutkimustieto vahvistaakin juuri sitä tosiasiaa, että esimerkiksi Facebookiin verrattuna Instagramissa korostuu rutkasti enemmän oma ulkonäkö ja ulkoinen habitus. Toki asiaa voidaan tulkita myös sillä, että Instagram ja Tiktok ovat Facebookiin verrattuna rutkasti suositumpia etenkin nuorten keskuudessa, joten Facebookia käytetään ylipäätään vähemmän. Mutta joka tapauksessa selkeää on se, että mitä enemmän visuaalisuuteen somealusta pohjautuu, sitä herkemmin se vaikuttaa itsetuntoon, erityisesti jos omat ja muiden kuvat ovat raskaiden ja voimakkaiden filttereiden peitossa.

Kirjassa pureuduttiin mielestäni hyvin laaja-alaisesti ja analysoivasti ulkonäköteemaan ja mielestäni oli hienoa ja yllättävää, miten monipuolisen kokonaisuuden Kenttä ja Norrlin ovat luonteet. Vaikka myös kirjan mukaan naisille kauneusihanteet ja ulkonäköpaineet ovat yleensä kaikista armottomimmat, käsiteltiin kirjassa hyvin älykkäästi ja moniulotteisesti myös miesten ja poikien kokemia ulkonäköpaineita, sekä transsukupuolisten kokemia ulkonäköpaineita, joka avasi hyvin paljon myös omia silmiäni. Kirja perehtyi myös ulkonäköpaineiden ympärillä oleviin muihin ilmiöihin, kuten ulkonäköpaineiden sairastuttavuuteen ja ruumiinkuvahäiriöihin, somekiusaamiseen ja Incel-kulttuurin äärimaskuliiniseen mieskuvaan.

Ei ole kuitenkaan absoluuttista vastausta haitalliseen ja ei-haitalliseen kuvavirtaan. Tässä piileekin ilmiön ongelmallisuus, sillä haitallista kuvavirtaa ei välttämättä aina edes tunnista itselleen myrkylliseksi. Eikä se sitä kaikille edes ole. Esimerkiksi kuvankauniit otokset silkkisen ihon omaavista huippumalleista ovat iskostuneet niin syvälle aivoihimme eräänlaisena normina, että tuskin kiinnitämme siihen edes mitään huomiota. Joillekin ne ns. haitalliseksi leimatut kuvat voivat toimia inspiraation lähteenä tai motivaatiokuvina. Jotain toista ei välttämättä kiinnosta ollenkaan.
On siis turhaa leimata sovelluksia näennäisesti hyviin ja pahoihin sovelluksiin. Tieto kuitenkin ulkonäköpaineista ja siitä, miten tiettyjen somealustojen toimintamekanismit mahdollisesti joko voivat lisätä tai aiheuttaa ulkonäköpaineita, auttaa käsittelemään omia itse koettuja negatiivisia kokemuksia sosiaalisen median kuvavirran äärellä. Aiheesta on tärkeää puhua ja aihetta on tärkeää pitää myös esillä. Mielestäni Kentän ja Norrlinin teos onnistuu tässä hyvin.

Uskon itse - ja näinhän myös kirjassakin todetaan, että alun perin instagramin tarkoituksena on ollut tarjota mahdollisuus inspiroitumiseen - ja tottakai inspiraation levittämiseen, oli kyseessä sitten päivän asut, maanantaipuurot tai auringonpaisteessa kylpevä syyskuinen aamurusko.  Sosiaalinen media on ollut myös merkittävässä alusta erilaisten yhteisöjen luomiselle, joista monet ovat nousseet ihmisille hyvin tärkeäksi. Ihmisella kun on luontainen tarve luoda jotakin uutta, olla utelias, inspiroitua ja jakaa omaansa muille.

Tämän lisäksi myös oma ulkonäkö voi toimia inspiraationa ja itseilmaisun välineenä, sekä julkisuuden henkilöillä ja taiteilijoilla osana heidän luomuksiaan ja taidettaan. Hyvänä esimerkkinä tästä on Lady Gaga, joka etenkin uransa alkuaikoinaan käytti erikoisia asuja, vartaloaan ja vahvoja meikkilookkeja merkittävänä osana musiikkivideoitaan. Tätä puolta tuo hienosti kirjassa esille erityisesti myös poptähti Erika Vikman. Omien hyvien puolien korostaminen on parhaimmillaan voimaannuttavaa ja inspiroivaa, ja kauneudenhoito ja muotijutut ovat monelle tärkeä ja rakas harrastus myös itseni mukaan lukien. 

Sosiaalinen media on vastapainonaan tuonut esiin myös rohkeita ulostuloja ja kauniita, ainutlaatuisia kuvia erilaisista vartaloista, erilaisista kasvoista, hiuksista, ihokarvoista ja kehon muhkuroista. Toivonkin, että vastaisku "normaalisoidulle" ja "yksitoikkoiselle" sekä epäreiluille kauneusihanteille ja kauneuskäsityksille jatkuisi myös tulevaisuudessaan, ja että tämä muutos alkaisi näkymään entistä enemmän myös somekanavoiden jatkuvassa virrassa. Myös kirjassa todetaan hienosti, että kapeista kauneuskäsityksistä huolimatta sosiaalisen median käyttäjien tulisikin seurata paljon erilaisia ja erinäköisiä ihmisiä, jotta käsitys esimerkiksi ulkonäöstä ei olisi niin yksitoikkoinen ja rajattu.

 Vaikka osaltaan saattaa tuntua, että somen myötä paineet ulkonäön suhteen ovat kasvaneet ja koventuneet, rohkenen silti väittää, että moderni nykyaikamme on suvaitsevaisempi, sallivampi ja hyväksyvämpi, mitä se on koskaan ollut, myös kauneuskäsityksien osalta.