Hyvää sosiaalityön päivää! Esittelyssä sosiaalityöteemaisia luku- ja katseluvinkkejä

 Hyvää sosiaalityön päivää

Oikein iloista sosiaalityön päivää niin kanssakollegoille kuin ihan kaikille muillekin tyypeille!  Halusin omistaa tämän postauksen sosiaalityölle, ja koska olen itse sosiaalityön maisterivaiheen opiskelija sekä vammaispalveluiden työntekijä, koen tärkeäksi myös blogissa sen, että voin ottaa kantaa ja nostaa esiin sosiaalityöteemaisia teoksia.

Sosiaalityön yhtenä rikkautena on sen monipuolisuus. Sosiaalityön näköalapaikalla näet koko ihmiselämän monimuotoisen kirjon - aina vastasyntymästä vanhuuteen saakka ja kaikkea muuta siltä välillä. Ihmiselämän vaaliminen ja tukemien on sosiaalityön keskiössä, mikä ainakin itselläni jaksaa vuosi toisensa jälkeen motioitumaan tenttiviikoilla ja deadlinejen lähestyessä sekä paperitöiden ja lukuisten kirjausten lomassa. 

Sosiaalityöntekijä kulkee matkaansa muuttuvan maailman sekä alati muovautuvan yhteiskunnan keskellä ja kohtaa ainutlaatuisia asiakastilanteita, joista melkein vannon, ettei yhtäkään täysin samanlaista päivää tule. Sosiaalityöntekijä todistaa niin asiakkaiden iloja kuin surujakin ja kulkee rinnalla vaikeissa tilanteissa. Alamme vaatii runsasta empaattisuutta, sensitiivisyyttä sekä erilaisuuden ja monimuotoisuuden hyväksymistä sekä taitoa kohdata ihmisiä mitä erityisemmissä elämäntilanteissa. 

Sosiaalityö - kuten oikeastaan sosiaaliala monilta osin muutenkin, tahtoo helposti jäädä monelta osin hyvin varjoon, erityisesti terveydenhuollon palveluiden rinnalla. Koen eräänlaisena sosiaalityön ammatti-identiteettiin kuuluvana tehtävänä sosiaalityöstä puhumisen, kertomisen ja tiedon eteenpäin välittämisen. Mielestäni sosiaalityöntekijänä on tärkeää jakaa eteenpäin sosiaalityön tietoa sekä tuoda näkyväksi sosiaalityötä sekä ammattina, että tieteenalana.

Tässä postauksessa esittelen teille 5 sosiaalityöstä kertovaa tai sosiaalityön ilmiöihin liittyvää teosta. Joukossa on sekä kirjoja, elokuvia että sarjoja, aina vanhemmista klassikoista uutuuksiin. Halusin sisällyttää postaukseen niin fiktiivisiä tarinoita, kuin tietokirjoja, jotka ovat jollakin tapaa olleet minulle itselleni merkityksellisiä ja vaikuttavia kokemuksia. 

(Olen tehnyt myös sosiaalityöstä ja lastensuojelusta kertovasta "Pala sydämestä" sarjasta oman postauksen, enkä siis lisännyt kyseistä sarjaa enää tähän postaukseen. Voit käydä lukemassa postaukseni tästä sarjasta tästä linkistä:)

https://pienisuurikirjahylly.blogspot.com/2021/11/lastensuojelun-sydamessa-arvostelua-ja.html?m=1

1. Tappava säde - Leena Lehtolainen (1999)

Tappava säde on ehta klassikko - ja varmasti samalla myös yksi tunnetuimpia Leena Lehtolaisen Maria Kallio- sarjaan kuuluvia kirjoja. Tappavan säteen tarina sijoittuu lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden naisten turvataloyksikköön, jossa heitä tukee ja auttaa hiljaiseksi ja harmaaksi hiirulaiseksi itsensä kokeva Säde. Tarinan naishahmot ovat alistettuja, haavoittuneita väkivallan uhreja, ja Säde omistautunut auttamaan näitä naisia. 

Tarinan alussa Säde on aikalailla eräänlainen tyypillinen sosiaalityöntekijän karikatyyri - harmaa nutturapäinen nainen, joka jättää itsensä mieluusti taka-alalle auttaakseen muita. Säde on huomaamaton harmaavarpunen, ja tästä syystä hänet koetaan harmittomana, mutta joskin hyvin idealistisena naisena. Tarina on jaettu kahteen osaan, jossa tarinan kulkua seurataan hieman eri näkövinkkeleistä. Tarina saa trillerille tyypillisiä päätähuimaavan hyytäviä juonenkäänteitä, ja pitää otteessaan kyllä aivan loppusivuille saakka.

Vaikka Tappava säde puhdasta fiktiota onkin alusta loppuun saakka, nostaa kirja esille tärkeitä sosiaalityön teemoja sekä yhteiskunnallisia ilmiöitä, kuten esimerkiksi naiseuden, sukupuolittuneen väkivallan ja lähisuhdeväkivallan. Lähisuhdeväkivalta sekä sen erilaiset muodot koskettavat syvästi myös sosiaalityön kentällä. Mielestäni kirja oli myös äärimmäisellä tavalla vertauskuvallisesti mielenkiintoinen kuvaus siitä, kuinka traumatisoiva ja raskas työ voi muuttaa myös tekijäänsä. 

2. Tiia Palmén: Koskelan teinisurma (2021)

Halusin valita postaukseen ajankohtaisen, tärkeän ja koskettavan tositarinan, josta me emme saa vaijeta. Koskelan teinisurma on toimittaja Tiia Palmenin kirjoittama tarinallinen teos 4.12.2020 tapahtuneesta koko Suomea järkyttäneesä hirmuteosta, joka nosti kiusaamisen julmat kasvot poikkeuksellisen raa'alla tavalla esiin. Kirjassa lukijalle kerrotaan Oton (nimi muutettu kirjassa) traaginen tarina sekä nostetaan esille monia muita vakavia teemoja aina kiusaamisesta päihteiden käyttöön ja mielenterveyden ongelmiin. 

Mielestäni on hienoa ja yllättävääkin, että tapahtuneesta on julkaistu tietokirjamainen teos näinkin nopeasti (vain noin puoli vuotta) tapahtuneen jälkeen. On tärkeää, että Oton kokeman tragedian kaltainen tapahtuma ei unohtu eikä poistu mielistämme, ja kirjojen avulla pystymme kunnioittamaan uhrin ja hänen läheistensä muistoa, sekä muun muassa pohtimaan sitä, mikä palvelujärjestelmässämme ja turvaverkossamme mättää, ja mitä voisimme tehdä jatkossa toisin tämänkaltaisten tapahtumien estämiseksi. 

Kirjassa kerrotaan Oton elämästä kunnioittavalla ja arvostavalla tavalla ja samalla pohditaan tapahtuneeseen liittyviä yhteiskunnallisia ilmiöitä, kuten esimerkiksi koulukiusaamista sekä lastensuojelun ylikuormittumista. Kirja sisälsi mielestäni paljon tärkeää ja mielenkiintoista faktaa.

Oli hienoa, että kirjassa nostettiin lastensuojelun roolia esille vaikenematta kuitenkaan lastrnsuojelun haasteista ja ongelmista, kuten resurssipulasta ja vajaamiehityksestä. Kirja tarjosi myös napakan, tiiviin ja informatiivisen tietopaketin lastensuojelusta, lastensuojelun tehtävistä sekä sosiaalityön ilmiöistä ja näkökulmasta. On kiva, että kirjassa on nostettu esiin myös lastensuojeluteemaa, sillä vain tällä tavoin näistä asioista keskustelemalla pystymme muovaamaan tulevaisuudesta sellaisen, ettei vastaavaa pääsisi enää tapahtumaan. 

Koen, että tämä kirja on tärkeä teos eri alojen ammattilaisille, aina koulun henkilökunnasta lastensuojelun ja terveydenhuollon työntekijöihin. 

Susanna Alakoski: Sikalat (2006)

Olen esitellyt Sikalat teosta jo aiemmassakin postauksessani, ja koen, että Sikalat sopii myös tähän sosiaalityöteemaiseen postaukseen varsin hyvin. Sikalat kuului opinnoissamme erään kurssin oppimateriaaliksi, ja voin todeta, että kyseinen kirja teki minuun tuolloin hyvin suuren vaikutuksen ja luin kirjan ehkä noin parissa päivässä läpi.  Sikalat on siis suomalaisen Susanna Alakosken kirjoittama teos, joka kurkistaa kasautuneesta huono-osaisuudesta kärsvän perheen arkeen. Kirjan pohjalta on tehty myös elokuva. Sikalat kertoo lapsen silmin yhteiskunnallisesta ja kasautuneesta huono-osaisuudesta, köyhyydessä kasvamisesta sekä alkoholismiperheen vaijetuista salaisuuksista.

Kirja on mielestäni hyvin ainutlaatuisella tavalla kuvattu ja kirjoitettu kasvutarina. Kirjassa tuodaan hyvin aidolla ja koskettavalla tavalla esiin lapsen näkökulma ja kokemus pahuuden, epätoivon, väkivallan ja köyhyyden ympärillä; Vanhemmat ovat päihdeongelmaisia, ryyppykaverit pitävät juopotteluiltoja, lapsi viettää aikaansa krapulan, viinapullojen, köyhyyden ja sotkun keskellä ja perheen isä on väkivaltainen. 

Väkivaltaa kuvaillaan brutaalina, raakana ja inhorealistisena asiana, ja paikoitellen kirjan teksti oli hyvin raastavaa seurattavaa.  Vaikka aihe on erittäin synkkä, mahtuu tarinaan myös paljon humoristisia sekä toiveikkaitakin hetkiä ja ilon pilkahduksia, mikä tietenkin keventää tunteikasta lukukokemusta. Kirjailija on osannut astua hyvin uskottavalla ja empaattisella tavalla pienen lapsen saappaisiin kuvaillessaan kokemustaan alkoholin, väkivallan ja huono-osaisuuden varjostamassa arjessa. Kirjailijalla on hieno taito myös kuvailla kehittyvän ja kasvavan lapsen mieltä sekä näkökulmaa, kuinka hän alkaa pikkuhiljaa ymmärtää ja tajuta yhä enemmän ja enemmän ympärillään olevaa ristiriitaista, surullisenkaunista maailmaa. 

Musta Kuningatar (Queen`s gambit) 2020

Musta kuningatar on varmasti hyvin monelle tuttu netflix-hitti, joka julkaistiin vuonna 2020 samannimisen kirjateoksen pohjalta. Musta kuningatar kertoo lastenkodissa varttuneesta Beth-nimisestä tytöstä, jonka elämää varjostavat äidin kuolema sekä orpolapsen kohtalo pienessä ja vanhanaikasessa lastenkodissa. Sarja kertoo Beth Harmonyn tarinan lapsuudesta aikuisuuteen ja seuraa pienen tytön kasvua vähitellen nuoreksi, pakkomielteisenkin kunnianhimoiseksi ja menestyneeksi huippu-shakinpelaajaksi. Tyttö innostuu shakista suorastaan taijanomaisella tavalla, ja näyttääkin omaavan heti lupaavia lahjoja shakkipöydän äärellä. 

Tarina on mielestäni ihanan vertauskuvallinen, ja se kertoo koskettavalla tavalla lapsuuden traumoista, mielenterveysongelmista, päihderiippuvuudesta sekä lastenkotilapsuudesta. Shakki näyttelee Bethin elämässä hallintaa ja kontrollia silloinkin, kun kaikki muu on silkkaa kaaosta. 

Tarina nostaa esille myös mahdollisuudet sekä toivon; köyhistä olosuhteista ylös ponnahtanut Beth kasvaa ahjakkuutensa ja motivaationsa ansiosta menestyneeksi shakinpelaajaksi, ja täysin omien taitojensa avulla hän saavuttaa huippuasioita lopulta elämässään. Mielestäni Beth on tältäkin osalta hieno hahmo, sillä hän näyttää, että lähtökohdista huolimatta kuka tahansa voi menestyä, jos tahtoa vain riittää.

Mielestäni tarina nostaa esille monia yhteiskunnallisia ilmiöitä, kuten esimerkiksi sukupuolirooleja ja roolien rikkomista, menestyspaineita sekä peli- ja päihderiippuvuutta. Menestyksestään huolimatta Beth on aina jollakin tavalla ulkopuolinen, oli kyseessä sitten uudet adoptiovanhemmat, shakkiturnajaiset tai lastenkotiarki. Ulkopuolinen sekä joukosta erottuva Beth kokee elämäntarinansa aikana sekä hylätyksi ja ulkopuolelle jäämisen kokemuksia kerta toisensa jälkeen. Raastava tunne sekoittuu kauniin visuaalisen ilmeen kanssa mieleenpainuvaksi ja koskettavaksi kokonaisuudeksi. 

5. Joker 2019

Joker on ollut yksi viime vuosien puhutuimpia elokuvakokemuksia. Elokuvaa on sekä kehuttu, että myös kritisoitu, ja se on herättänyt hyvin runsaasti voimakkaitakin mielipiteitä. Mielestäni Joker elokuvana liippaa todella lähellä myös sosiaalityön kysymyksiä, ja tuo taiteellisella tavalla esiin yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja ulkopuolelle jäämisen sekä epäreiluuden tunteen. Joker on erilainen eikä hän tule hyväksytyksi, ja tästä syystä joukosta erottuminen johtaa hänet lopulta kohtalokkaalle polulle. 

Erityisesti alun Jokerin ja sosiaalityön keskustelut kylmäsivät minua realistisuudellaan ja toivottomuuden aisti television ruudulta aina kotisohvalle saakka. Sosiaalityöntekijän ja Jokerin välinen valitettavan kylmäksi ja ohueksi jäävä suhde on kuin puoliksi katkennut nuhjuinen köysi, joka pitää elämässä vielä edes jotenkin kiinni. Kun sitten kaupungin sosiaalipalvelukin lakkautetaan ja työt loppuvat, jää Joker täysin tyhjän päälle. 
Joker tekee tyylillisesti ja tunnelmallisesti totaalisen täyskäännöksen totutusta supersankariremuamisesta; elokuva on koko ajan vakavamielinen ja synkkä, ja keskiössä ovat toiminnan ja räiskinnän sijaan yhteiskunnalliset aiheet, huono-osaisuus ja ulkopuolelle syrjään jääminen sekä köyhien ja rikkaiden alati kasvava epäoikeudenmukainen kuilu.  Värikkäät supersankarit ja supervoimat loistavat poissaolollaan, eikä kyseessä ole minkäänlainen sankaritarina, vaan synkän harmaa tragedia kasautuneesta huono-osaisuudesta. 
Mielestäni Joker on hieno esimerkki ihmisen sietokyvyn rajallisuudesta, huono-osaisuuden ja yhteiskunnan polarisoitumisen karusta todellisuudesta sekä ulkopuolelle jäämisen raastavasta tunteesta. Jokaisen yksilön sietokyky ratkeaa jossakin vaiheessa erityisesti silloin, kun turvaverkko on jo murtunut alta.