Rohkenisin sanoa, että Virtahevot on yksi tämän kevään kovimmista kirjauutuuksista. Emmi-Liia Sjöholmin Paperilla toinen oli sekin toki menestys ja hittiteos, vetää Virtahevot minusta vielä kuitenkin kovemman suorituksen. Virtahevot on mielestäni Paperilla toinen-teokseen verrattuna vielä samaistuttavampi, koskettavampi ja intiimimpi ja se nostaa esille monia ajatuksia, joita harvempi uskaltaa tai viitsii ääneen sanoa - päästäen vapauteen niin sanotut virtahevot olohuoneessa. Mielestäni Virtahevot on myös laajemmalle yleisölle samaistuttavampi kokemus kuin Sjöholmin ensimmäinen teos, ja antoi ainakin itselleni enemmän ajateltavaa ja pohdittavaa. Kirja on sekä koskettava, että myös humoristinenkin, ja antaa lukijalle eskapistisen nojatuolimatkan kauas ajatuksiin ja virtaavan dialogin äärelle .
Virtahevot on lämminhenkinen, elämänmakuinen, humoristinen ja koskettava dialogiromaani kahden ihmisen välisestä keskustelusta lämpimässä kesäillassa. Dialogi tuntuu kuin lempeältä virralta, joka soljuu eteen päin sana sanalta vaivattomasti ja jonka syleilyyn lukija voisi jäädä hetkeksi makoilemaan. Tunne siitä, että on vain tämä hetki - tässä ja nyt - tuntuu rauhoittavalta, ja suorastaan meditatiiviseltä. Lukija heittäytyy keskustelun lempeän virran mukaan ja saa keinua yhdessä hahmojen ajatusten kanssa. Dialogi herättää toki myös lukijassa itsessään ajatuksia, ja mielestäni Sjöholm on pakannut teokseen paljon hienoja oivalluksia, tärkeitä teemoja ja ajatuksia herättävää pohdintaa. Vaikka kirjassa käsitellään monia eri teemoja ja elämän kipupisteitäkin, ei kirja ole missään vaiheessa sekava, raskas tai liian "täyteen ahdettu". Keskustelu soljuu vaivattomasti eteenpäin ja pitää lukijan mielenkiinnon jatkuvasti yllä.
Sjöholmilla on liki kadehdittavan hyvä taito luoda soljuvaa, ajatuksia herättävää, älykästä ja ilmavan pehmeää tekstiä. Hahmoista ei kerrota tarinan alussa juurikaan mitään, ja tarina antaa lukijan ikään kuin liukua soljuvan keskustelun vietäväksi. Vähitellen, dialogin edetessä, hahmot alkavat keskusteluiden lomassa paljastaa yhä enemmän ja enemmän asioita itsestään ja elämästään ja mielestäni tämä hahmorakennus toimii hienolla ja taidokkaalla tavalla ja luo intiimin, paljaan ja herkän tunnelman. Tarinassa ollaan tässä ja nyt; On vain kaksi toisilleen hieman tuntematonta ihmistä juttelemassa kesäillassa. Kaksi ihmistä, jotka ovat samaan aikaan suojassa itseltään ja muilta, mutta kuitenkin samalla hyvin paljaita ja haavoittuvaisia. Pieni hetki, josta ääneen lausutut sanat muovaavat lopulta kokonaisen maailman. Lukijana dialogin kuunteleminen tuntui rauhoittavalta, ja hahmojen ajatukset pääsevät valokeilaan ja koko tarinan keskiöön keskiöön.
Teoksena tämä toimii ennen kaikkea äänikirjana. Taidokkaat lukijat Pihla Viitala ja Samuli Niittymäki vetävät homman loistavasti maaliin, ja heidän rauhallista jutusteluaan on ilo kuunnella. Mielestäni lukijat soveltuvat täydellisesti rooleihinsa ja herättävät dialogin henkiin niin, että lukijana - tai oikeastaan kuuntelijana tuntuu siltä, että olisi itsekin osana keskustelua. Hienona ja persoonallisena yksityiskohtana on myös teoksen loppuun lisätty Arppan Karuselli laulu, joka on kirjalle tehty ikioma soundtrack-kappale! Mielestäni kyseinen biisi sopii tunnelmaltaan aivan loistavasti kirjan loppuun ja jättää tarinan leijumaan yhdessä kauniin melodian kanssa.
Tää oli kyllä huikee lukukokemus. Oon täysin samaa mieltä kaikesta mitä sanoit tästä. Kaunista kieltä, ja todella tärkeitä, jopa tabuaiheita sisältävä keskustelu herätti kyllä tosi paljon ajatuksia elämästä ja elämisestä. Mun mielestä Pihlan ja Samulin roolisuoritus tämän kirjan lukijoina oli niin vakuuttava, että pari kertaa musta jopa tuntui, kuin olisin salakuunnellut oikeeta keskustelua, joka heidän välillään on tapahtunut. Todella mahtava lukuelämys!
VastaaPoista