Siirry pääsisältöön

RUNOJA Maailman runouden päivän kunniaksi


Maailman runouden päivän kunniaksi ajattelin julkaista täällä muutaman oman runoni!




Shakkimatti


mustasta ruudusta

valkoiseen

en enää katso taakseni

mustanvalkeaan maailmaan

vastassa minua

kasvottomat sotilaat

sanon tuokaa ratsuni

ennen kuin tornit murtuvat

en katso silmiin

kuningatarta

en huuda shakkimattia

tehköön sen joku

joka on minua valmiimpi


joku joka jo valmis on

siirtoon raskaimpaan



Perhonen:

 sinä sanoit että rakastat perhosia

totesit

ole minulle sellainen

vastakohtien valtakunta

vaatimaton kuin yöperhonen

Kaunis kuin hohtosinisiipi




Taikuri


kuolema
aikamoinen taikuri
ilmestyi noin vain tyhjästä eteesi

hattutempun näytti hän
sinut mukaan hurmaten

näytti tempun ja toisenkin




Asteroidi

Oliko kaiken loppu
kun maailmani asteroidin
Sydämeensä sulki

tuntui hetken
kuin taivas olisi
Roihunnut tulta
se oli piinaava sydän
helvettinä maan päälle langennut
ulkoavaruuden muukalainen
Rintaani reijän repinyt

saturnuksen sädekehä
silmissäsi planeetankirjavissa
Yhtenä kirkkaimmista laskeuduit
teit sydämeeni
meteoriitin muotoisen jäljen




Our Actions


Our words can
destroy the planet
And our actions
Could be
Much more dangerous
Than any other asteroid

Our words
Our hands
Our eyes
And our heart
Could make
The world burn and suffer
Until its silent and rotten

Anytime

But still
I Somehow
Want to believe
That Someday
the words
Coming from our mouths
could be
Like all the little planets
Powerful like the rock
Gentle like our home







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oivalluksia, hetkiä ja itsensä etsimistä: Arvostelussa Sisko Savonlahti - Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Tällä kertaa vuorossa olisi taas yksittäistä kirja-arvostelua sekä esittelyä syksyyn loistavasti sopivasta melankolisen humoristisesta suomalaisesta chick-lit-teoksesta. Sisko Savonlahden kirjoittama ja vuonna 2018 julkaistu" Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu" sopii loistavasti alkusyksyn viileneviin päiviin ja luokseensa kutsuviin vilttipeittoihin.  Kauniin kukkasellisen kannen omaava "Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu" peittää pastellisesta kuvioinnista huolimatta alleen melankolishumoristisen kolmekymppisen nimettömäksi jääneen naisen tarinan, jossa keskeisenä teemana ovat itsensä etsiminen, hukassa oleminen ja elämänhallinnasta irti joutuminen. Tarinan keskiössä on kolmekymppinen freelancer-toimittajana toiminut nuori nainen, jonka elämä tuntuu olevan eräänlaisessa taitekohdassa. Otetta on vaikea saada, ja tuntuu, että päivät lipuvat ohitse yhtä nopeasti, kun päähenkilön ikkunasta näkyvä linnanmäen huvipuistolaite. Päähenkilö haahuilee ja on hukassa; työt ovat kiven...

Clare Mackintosh: Panttivanki

Viime postauksesta onkin jo aikaa, ja nyt olisi tarkoitus asettautua vähitellen joulun odotukseen ja glögien sekä villasukkien syleilyyn. Joulun aika merkitsee ainakin minulle rauhoittumista, kotia, lomille lähtöä sekä rentoutumista, ja perinteisesti jouluuni on kuuluneet vahvasti joulupukilta saadut lahjakirjat, joita on rauhallisten pyhien aikana päässyt tutkailemaan villavilttien ja jouluruuan lämmittäessä kehoa ja mieltä. Tässä postauksessa aion esitellä teille vuonna 2021 julkaistun suhteellisen tuoreen psykologisen trillerin, joka sopii loistavaksi joululahjaideaksi jännittäviä tarinoita rakastavalle läheiselle. Vedä siis turvavyö tiukasti kiinni, antaudu mukaan karmivalle lennolle ja astu sisään Clare Mackintoshin Panttivanki-tarinaan.  Panttivanki on siis Clare Mackintoshin vuonna 2021 julkaistu psykologinen trilleri. Kiehtovana yksityiskohtana on Mackintoshin pitkä ura poliisina ennen hänen kirjailijan uraansa, ja uskon, että poliisin ura on tuonut paljon inspiraatiota hän...

Pelilöytöjä: Subnautica tarjoilee näyttävää selviytymiskauhua

 Ajattelin sisällyttää loppuvuoden postauksiini myös yhden peliteemaisen kirjoituksen, ja tämä postaus toimii jatko-osana Pelilöytöjä-blogisarjalleni. Pelilöytöjä-sarjassa tutustun aina johonkin tiettyyn peliin, josta olen nauttinut, ja jota haluan suositella myös muille peleistä kiinnostuneille. Marraskuun, ensilumen ja pimeiden iltojen kunniaksi valikoin tähän postaukseen peliksi värikkään ja kirkkaansinistä merivettä kuohuvan selviytymiskauhupeli Subnautican, jossa pelaaja pääsee sukeltamaan vieraan planeetan syvyyksiin. Tämä pläjäys tuo varmasti hieman vastapainoa ja eskapismia marraskuun iltoihin! Subnautican tarinassa Aurora-niminen alus haaksirikkoutuu keskelle suurta sinistä valtameriplaneettaa, jossa vastassa on täysin uusi ja ihmeellinen elämä. Pelaaja on keskellä merta ja hänen täytyy selviytyä erilaisilta vaaroilta, joita planeetalla piilee yllin kyllin.  Peli on avoin maailma-peli, ja pelissä pelaajalla on vapaat kädet planeetan tutkimista sekä erilaisten tarpeell...