2022 vuoden kauhu-uutuus: Mats Strandbergin Tappoaikataulussa työntekijöiden kehittämispäivä saa verisen käänteen

 Nyt on aika kääntää kalenterista esiin halloween-kuu, kun hirviöt, zombiet, ja muut omituiset otukset saapuvat taas keskuuteemme väijymään vuoden synkimpänä ja syksyisimpänä ajankohtana. 
Kun ulkona liikkuu jos jonkinlaista hiipijää, on mitä loistavin tilaisuus kääriytyä omiin villapeittoihin kuin muumio konsanaan, ja avata jokin mielenkiintoinen ja selkäpiitä karmiva kirja. Halloween on kauhukertomusten, kummitusjuttujen, jännäreiden ja kauhuleffojen kulta-aikaa, ja tästä syystä pyhitän lokakuun aihetta käsitteleville postauksille.
Tässä postauksessa aion esitellä teille Mats Strandbergin uusimman kauhu-uutuuden, joka sijottuu kylmäävän kehittämispäivän syövereihin, jossa eripuraiset työntekijät kokoontuvat puimaan uutta hanketta.
Trilleri on hengästyttävällä tavalla loppua kohden etenevä kauhukirjoitus tuntemattomasta uhasta, joka piinaa kehityspäivän osallistujia.

HUOM: Postauksessa on lieviä juonipaljastuksia

Tappoaikataulu alkaa räväkän intensiivisellä kauhukohtauksella, jossa lukija työnnetään suoraan ja säälimättä keskelle karmeita tapahtumia. Intensiivisen alkukohtauksen jälkeen palataan sitten ajassa taaksepäin, ja kirjailija tutustuttaa tarinan keskeiseen miljööseen ja keskeisiin hahmoihin. Kirja oli mielestäni hyvin hidastempoinen alussa, ja jokaiseen hahmoon tutustutaan sangen yksityiskohtaisesti ja perinpohjaisesti. On eripuraa, työuupumusta, raastavan orastavia romansseja sekä jäytäviä menestyspaineita omasta työurastaan. 

Kirjan alkupuoli onkin hyvin suurelta osin hahmoihin ja vallitsevaan tilanteeseen perehtymistä sekä hahmojen välisten henkilökemioiden tarkkailua, ja hahmot ovat uskottavan sekä aidon oloisia, joista kullakin on oma sanottavansa vallitsevaan tilanteeseen. Tunnelma on kireä, piikittelevä ja painostava vastakkainasettelun johdosta.

 Paikoitellen hidastempoisuus tuntui ehkä vähän liiankin verkkaiselta, ja ylimääräistä liirumlaarumia oli ehkä hitusen liikaa saaden kirjan alkupuoliskon tuntumaan hieman paikallaan junnaavalta. Hitaan alun jälkeen jännitys alkaa kuitenkin hitaasti ja painostavasti lipua kohti rantaa ja saavuttamaan epäonnisia hahmoja yksi toisensa jälkeen. Kirjan jännitys ja kauhupuoli on hyvin toimivaa, ja Strandberg on loistava luomaan synkeän piinaavaa tunnelmaa kirjain kirjaimelta ja sivu sivulta. Kirjan puolivälissä hitaasti luikerrellut jännitys rävähtääkin suoraa lukijan nenän eteen, eikä tämän jälkeen ole enää takaisin kääntymistä. Kirjan trilleri ja kauhu on koko ajan mainiota.
Strandberg ei sääli hahmojaan, ja tunnelma on koko tarinan ajan synkkä ja erittäin brutaali. Strandberg luo upean realistisia tunnetiloja, ja hahmojen pelko välittyy kirjan sivuilta raastavalla tavalla lukijaan. Ei ole väliä, onko hahmo kiltti vai paha vai jotakin siltä väliltä, armoton kohtalo uhkaa heitä kaikkia.

Tappoaikataulu on teemojensa puolesta aika genre-uskollinen ja tyypillinen slasher-kauhutarina, joka toimii hyvin, ja joka tarjoaa myös yllätyksellisiäkin juonenkäänteitä. Kliseiltä ei voida kuitenkaan välttyä; framilla on niin pimeät metsänsiimekset, metsän keskellä tönöttävä rakennus kuin nurkissa hiipivä maskimurhaajakin, mutta kliseistäänkin huolimatta Tappoaikataulu tarjoaa genren ystäville riipivän jännittäviä hetkiä sekä hyytävää tunnelmaa ja viihdyttää genren parissa viihtyviä hyvin. Ennen kaikkea Strandbergin tarinankerrontataidot ja huikean hyvä lukija äänikirjaversiossa tekevät kirjasta pimeiden iltojen viihdyttäjän. 

Suosittelen teosta kaikille vähän rankemmasta kauhusta pitäville sekä niille, jotka tykkäävät laajasta ja yksityiskohtaisesta hahmojen sekä tilanteen kuvailusta.