Siirry pääsisältöön

Tekstit

Kertomus syömishäiriöstä - arvostelua ja pohdintaa Kira Poutasen teoksesta "Ihana meri"

 Tällä kertaa vuorossa olisi taas yksittäinen kirja-arvostelu/pohdintapostaus. Tähän postaukseen valitsin ajatuksia sekä pohdintoja herättäneen Kira Poutasen nuortenteoksen. Kirjan nimi on Ihana Meri, ja se kertoo tarinan syömishäiriöön sairastuvasta nuoresta naisenalusta.  Tässä vaiheessa ilmoitan, että kun kyseessä on sensitiivinen aihe, varoitan tässä kohdassa että aihe voi olla triggeröivä. Suosittelen siis etenemään postauksessa omalla vastuulla, jos syömishäiriö on sinulle henkilökohtaisesti herkkä teema.  Ihana meri herätti kiinnostuksensa kauniin kantensa vuoksi, ja kun luin kirjan takakannen kirjoituksen, en nähnyt muuta vaihtoehtoa, kuin tarttua tähän lupaavan kuuloiseen kirjaan koskettavan kuuloisen tarinansa sekä tärkeän, mutta herkän teemansa vuoksi. Mainittakoot tässä alussa vielä sekin, että Poutasen Ihana Meri on saanut vuoden 2001 Finlandia Junior - palkinnon, ja kyseessä oli vielä kirjailijan esikoisteos. Aika mahtava suoritus, eikö. Kirjan päähenkilönä ...

Kun paha kumpuaakin tavallisuudesta yliluonnollisten hirviöiden sijaan - pohdintaa ja mietteitä Stephen Kingin 5 klassisesta kauhuteoksesta

 Stephen King on, ja on ollut aina yksi omia henkilökohtaisia suosikkikirjailijoita. Minua on aina pienestä saakka kiehtonut kaikenlaiset kauhutarinat ja kummitusjutut sekä yliluonnolliset teemat fiktiivisissä kertomuksissa. Stephen Kingiä ei suotta kutsuta kauhun kuninkaaksi - onhan tämä herra kirjoittanut yhteensä yli 50 rakastettua teosta elämänsä varrella, joista on luotu lukuisia elokuva- ja sarjasovituksia. Vaikka King tunnetaankin yleisesti nimenomaan kauhun mestarina ja trillerinerona, ei tule unohtaa miehen kykyä luoda aitoja, realistisia, sympaattisia ja mieleen painuvia henkilöhahmoja sekä heidän koskettavia ja ikimuistettavia elämäntarinoita ja kohtaloita.  Tässä postauksessa aijonkin tarkastella Kingin viittä suosittua teosta hiukan erilaisemmasta näkökulmasta - nimittäin tavallisuuden kautta. Tottakai Kingin tarinat vilisevät toinen toistaan karmivampia olentoja ja hirviöitä - aina vampyyreistä zombieihin ja telekineettisiin supervoimiin, on Kingin teoksissa kuit...

ENSIMMÄINEN JOULUSPESIAALI - Esittelyssä netflixin jouluinen fantasiasarja "Elves"

 Nyt on aika joulupostaukselle, sillä viltit, peitot ja glögikupposet kutsuvat puoleensa ja joululautaselle on kiva kerätä joulusuklaata sekä pipari jos toinenkin. Tottakai joulu saapuu myös blogiin ja tällä kertaa valokeilaan pääsee netflix-sarjauutuus Elves. Olen jakanut jouluspesiaalit kahteen osaan ja kummassakin postauksena on teemana tietenkin joulu. Joten olkaa niin hyvät, kaivakaas joulusukat esiin ja tortut uunista! Yksi joulunajan mielenkiintoisimmista netlix-uutuuksista on mainoksissakin näkynyt tanskalainen tontuista kertova fantasiakauhusarja "Elves" - suomennettuna Tontut, joka julkaistiin tämän vuoden syksynä uutuussarjana. Nähtyäni trailerin innostuin kauhutonttuideasta niin, että koko sarja oli katsottava yhdessä illassa läpi. Sarjassa on yhteensä 6 jaksoa, ja jokainen jakso kestää noin 25-30 minuuttia, joten sarja sopii vallan mainiosti glögintuoksuisten joulukiireidenkin keskelle. Mielestäni idea pelottavista tontuista on mielenkiintoinen ja kiehtova erityi...

3 kertomusta naiseudesta - osa 2: Emmi-Liia Sjöholmin Paperilla toinen tarjoaa ilmavaa autofiktiota

 Nyt olisikin taas vuoro palata blogisarjan pariin, ja tällä kertaa valokeilassa olisikin Emmi-Liia Sjöholmin vuonna 2020 ilmestynyt autofiktiivinen teos Paperilla toinen, joka pureutuu naiseksi kasvuun, äitiyteen, seksuaalisuuteen ja itsensä etsimiseen. Tämä kohuakin saanut kirja on Kosmoksen kustantama ja Sjöholmin esikoisteos. Emmi-Liia Sjöholmin teos on herättänyt kohun lisäksi paljon mielipiteitä sekä puolesta, että vastaan. Teos on suorapuheinen, toteava ja uniikilla tavalla hyvin simppeli ja arkinen. Toteavan lyhyistä ja ilmavista lauseista huokuu varmuus, kirjoittajan henkilökohtainen kokemus ja taito ilmaista itseään ja ympäröivää maailmaa ilmiöineen hienolla ja persoonallisella tavalla.  Tarinan minäkertoja liikkuu nuoruudessa ja aikuisuudessa vuoron perään. Tarina ei etene kronologisesti eteenpäin, vaan kappaleet ovat ikään kuin ajatuksenomaisia muistoja minäkertojan elämästä, jotka kumpuavat toteavina lyhyinä kappaleina muodostaen kuitenkin mielenkiintoisen ja yhte...

3 kertomusta naiseudesta - Osa 1: Kuka piirtää nuoruuden rajat? Pohdintaa Riikka Pulkkisen kirjasta Raja

 Hei! Pyörittelin pitkään päässäni eräänlaisen "blogisarjan" käynnistämistä, jossa olisi jokin tietty teema ja ideana siis se, että pohdin aina jotakin valitsemaani teosta tietystä näkökulmasta. Tässä sarjassa tutustutaan siis yhteensä kolmeen eri teokseen, ja jokaisesta teoksesta teen aivan oman postauksensa.  Valitsin blogisarjani teemaksi naiseuden. Koen, että kyseessä on aihe, josta haluan puhua ja jota haluan tulkita eri tarinoiden ja kirjallisuuden kautta. Halusin valita ensimmäisen osan teokseksi Riikka Pulkkisen maailmallakin mainetta niittäneen Raja-esikoisteoksen, ja pureutua tässä postauksessa kunnolla kyseiseen tarinaan. Raja Raja on Riikka Pulkkisen vuonna 2006 julkaisema kirja, joka on myös naisen esikoisteos. Raja kertoo näkökulmatekniikalla päähenkilöiden elämän kiemuroita ja pureutuu samalla moniin ajankohtaisiin ongelmiin niin nuoren naisen Marin kohdalla, miehensä sairaudelle menettäneen Anjan kohdalla kuin äidinkielenopettajan ja perheenisä Julianin kohdal...

Leffavinkki viikonlopulle - Melanie Martinezin hattaransävyinen musikaalielokuva "K-12"

 Ne ihmiset, ketkä tuntevat minut, tietävät varmaankin, että Melanie Martinez on yksi idoleistani niin musiikkinsa, lahjakkuutensa, tyylinsä sekä persoonansa puolesta. Melanie on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt niin säveltää, sanoittaa, piirtää, kehittää oman satukirjan ja luoda kaiken tämän lisäksi vielä ainutlaatuisen ja kauniin elokuvan. Ai niin, ja keikkailut ja ne lukuisat upeat ja hämmästyttävän nerokkaat musiikkivideot unohtuivat.  Melkoinen supernainen siis, vai mitä. Ja allekirjoittanut on ollut niinkin onnekas, että on päässyt livenä paikan päälle seuraamaan tämän multitalentin unohtumatonta liveshowta. Halusinkin tuoda blogini avulla valokeilaan Melanie Martinezin musikaali- ja fantasiaelokuva K-12n, joka on nähtävillä Youtuben ihmeellisessä maailmassa täysin ilmaisena, ja joka sopii vallan mainiosti viikonlopun rentoutumiseen herkkupussin ja sipsipaketin kaveriksi. K-12 on siis Melanie Martinezin vuonna 2019 julkaisema, ohjaama ja käsikirjoittama musikaalieloku...

Black Friday saapuu taas - koukuttavan jännittäviä kirjasuosituksia ja joululahjavinkkejä vuoden mustimpaan päivään

 Juuri kun selvittiin vuoden harmaimmasta päivästä, häämöttääkin aivan nurkan takana jo Black friday joka kutsuu jokavuotisille ostohulinoilleen ja alennuslaareilleen. Vaikka itse olenkin aina jokseenkin ristiriitaisesti ajatellut tästä kulutusjuhlasta, on tällä turhan kuuloisella päivällä taatusti omat hyötynsäkin, kunhan vain pohtii omaa kulutuskäyttäytymistään ja kulutusvalintojaan ja ostaa vain sellaisia tuotteita, joita aikoo myös vuorenvarmasti käyttää. Ja vaikka kaupoissa juokseminen ei huvittaisikaan ollenkaan, voi aina ottaa rennon asennon kotisohvallaan Netflixin tai Bookbeatin äärellä. Tässä postauksessa aijon luetella 7 vuoden synkimpään vuodenaikaan loistavasti sopivaa teosta, jotka saavat lukijan käpertymään vilttiinsä ja tarttumaan tiukemmin kiinni teekupistaan silkan jännityksen vuoksi. Mikäli pähkäilet tällä hetkellä uuden lukemisen tai joululahjaostosten perään, niin toivon, että postaukseni tarjoaisi sinulle jotakin vaihtoehtoja. Kirjalahja toimii aina, ja esimer...